Blogi: Unihäiriöihin tulee suhtautua samalla vakavuudella kuin muihin sairauksiin

Jaoimme 50-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi viisi Instrufoundation Fellow -apurahaa, joiden tarkoituksena on rahoittaa tutkimustiimin kokoamista tai olemassa olevan tiimin vahvistamista. Haastattelimme Hanna Ollilaa, yhtä apurahan saajista, kysyäksemme mitä hänen tutkimuksensa tuo unitutkimukseen ja miltä tämä kenttä mahdollisesti näyttää 30 vuoden päästä, vuonna 2050.

Unettomuuden esiintyvyys väestössä on 20% luokkaa. Monilla on jossain vaiheessa elämää jonkinasteista unettomuutta. Väestössä esiintyy unettomuuden lisäksi muitakin yleisiä unihäiriöitä. Esimerkiksi uniapnean esiintyvyys väestössä on 5% ja ikääntyvissä jo reilusti yli 15%. 

Meillä kaikilla on jonkinlainen kokemus siitä, miltä tuntuu, jos ei nuku hyvin. Usein sanotaan, että on väsynyt, mutta ei välttämättä ymmärretä, että väsymys voi kertoa unihäiriöstä. Väsymykseen voi hakea apua ja saada hoitoa. Hanna Ollilan tutkimus pyrkii löytämään niitä tautimekanismeja, jotka vaikuttavat näihin hankaliin unihäiriöihin. Lisäksi tavoitteena on löytää tautimekanismeja sellasiin unihäiriöihin, sekä myös muihin aivojen neurologisiin autoimmuunisairauksiin, joita ei ole laajalti tutkittu aikaisemmin.

Unihäiriöissä on se hyvä puoli, että jo diagnoosi helpottaa ahdistusta unihäiriön taustalla ja parantaa jonkin verran unta. Siksi on tärkeää, että myös harvinaisempia unihäiriöitä tutkitaan, sillä meillä ei välttämättä ole vielä ymmärrystä siitä, kuinka yleisiä unihäiriöt väestössä loppujen lopuksi ovatkaan. Samalla olisi tärkeää, että unihäiriöiden hoidosta poistuu usein yleisesti vallalla oleva ajattelutapa siitä, että juopas nyt kuppi kahvia, niin väsymyskin lähtee. Ihanteellisinta olisi, että unihäiriöt tunnistetaan, ja hoidetaan kuntoon ja niitä on mahdollista hallita aiempaa paremmin kohdennettujen lääkkeiden avulla. Unihäiriöihin tulisikin suhtautua samalla vakavuudella kuin muihinkin sairauksiin.

Tällä hetkellä unettomuuteen käytettävät lääkkeet eivät aina välttämättä säilytä unen rakennetta normaalin unen kaltaisena. Suunta on kuitenkin muuttumassa ja jo nyt unettomuuden hoidossa käytetään kognitiivista terapiaa, joka on tehokas hoitomuoto unettomuuteen. Viime aikoina tarkemmin kohdennetuilla lääkeaineilla ja lääkkeettömillä hoidoilla onkin saatu aikaan enemmän normaalia unta, joka on myös virkistävää.

Jo nykyisin monet seuraavat ja mittaavat untaan. Unessa on myös se puoli, että tiedon lisääntyessä myös stressin määrä lisääntyy – ja samalla unesta stressaavilla unen häiriöt. Tutkimuksen myötä karttuvan tiedon ei kuitenkaan niin sanotusti pitäisi lisätä tuskaa, vaan sen tulisi johtaa sen alkuperäiseen tavoitteeseen, eli hyväksyntään, että on olemassa hyvin erityylisiä nukkujia. Myös yhteiskunta voisi tulla tässä vastaan. Normaali arki käynnistyy aamulla kello kahdeksan paikkeilla. Ehkä vuonna 2050 tässä olisi jo enemmän liikkumatilaa.

Unihäiriöt ja aivojen autoimmuunisairaudet ovat yhteiskunnalle aina lasku, yksilölle pahimmillaan katastrofi. Se, että pystymme hoitamaan unihäiriöitä paremmin, helpottaa tietysti yksilön elämää, mutta se, että koko yhteiskunta voi paremmin, auttaa meitä kaikkia.

Instrumentariumin tiedesäätiö 24.8.2020