Ennätysmäärä apurahoja lääketieteelle

Dosentti Markku Varjosalo, Helsingin yliopisto

Instrumentariumin tiedesäätiö myönsi historiansa suurimman määrän eli 900 000 euroa apurahoja lääketieteen tutkijoille. Dosentti Markku Varjosalo sai 100 000 euron Instrufoundation Fellow- apurahan biolääketieteelliseen perustutkimukseen. Varjosalon tutkimusryhmä Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa tutkii ihmissolujen solunsisäisiä signalointimekanismeja, ja miten häiriöt näissä johtavat syövän syntyyn.  Tiedesäätiö jakoi myös viisi 50 000 euron post-doc apurahaa vastaväitelleille tohtoreille pätevöitymiseen ulkomaisissa huippuyliopistoissa. Lisäksi 35 tutkijaa sai apurahan väitöskirjatyöhön yhteensä 550 000 euroa.

Instrumentariumin tiedesäätiön hallituksen puheenjohtaja, akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala, oli tyytyväinen korkeatasoisiin apurahahakemuksiin. Viimeisen viiden vuoden aikana 175 lääketieteen ja tekniikan tutkijaa on rahoittanut opintojaan säätiön apurahoilla. Ylä-Herttualan mukaan säätiölle on tärkeä jatkossa lisätä apurahoja äskettäin väitelleille tohtoreille ulkomailla tapahtuvaa tutkimustyötä varten ja samalla tukea heidän tieteellistä urakehitystä.

Vuonna 1970 perustetun Instrumentariumin tiedesäätiön tarkoituksena on tukea lääketieteen sekä teknisten ja luonnontieteiden laitteisiin ja menetelmiin liittyvää tutkimustyötä. Suomen korkeatasoinen osaaminen ja pitkäjänteinen tutkimustyö näillä aihealueilla tulevat näkymään tulevaisuudessa terveysteknologian teollisuuden viennin kasvuna, jonka arvo ylittää jo 1,8 miljardia euroa, toteaa säätiön uusi asiamies FT Markku Lämsä.

Yhteystiedot
Markku Lämsä, FT, Instrumentariumin tiedesäätiön asiamies
markku.lamsa(at)instrufoundation.fi
040 - 501 5800

Markku Varjosalo, FT, Dosentti
markku.varjosalo(at)helsinki.fi
029 - 415 9413

Instrumentariumin tiedesäätiö 9.3.2016