2022


  • Kantasolujen koko vaikuttaa vanhenemiseemme
    Kantasolujen fyysinen koko suurenee vanhetessamme. Tämä aiheuttaa soluissa toimintahäiriöitä, jotka estävät niiden normaalin toiminnan. Jette Lengefeldin johtama tutkimusryhmä tutkii kantasolujen vaikutusta vanhenemiseemme. Tutkimus tapahtuu osittain Instrumentariumin tiedesäätiön apurahan turvin.

  • Silmän sarveiskalvo kuntoon kantasolusiirteellä
    Silmän sarveiskalvo voi vahingoittua esimerkiksi ilotulitteesta. Näkö voidaan pelastaa siirtämällä vahingoittuneeseen sarveiskalvoon kantasoluja StemSight Oy:n kehittämällä hoidolla.

  • Rasvamaksan tutkimukseen uusia keinoja
    Rasvamaksa on hankalasti hoidettava tauti. Dosentti Panu Luukkonen on Instrumentariumin tiedesäätiön apurahojen turvin kehittänyt uutta rasvamaksan tutkimusmenetelmää Yhdysvalloissa ja nyt tuomassa tätä maksan tutkimusta eteenpäin vievää osaamista Suomeen.

  • Instrumentariumin Tiedesäätiöltä 1.2 miljoonaa euroa lääketieteelliseen tutkimukseen
    Instrumentariumin Tiedesäätiö jakaa vuonna 2022 lääketieteen, luonnontieteiden ja tekniikan tutkijoille apurahoja yhteensä 1 200 000 euroa. Apurahoja myönnetään yhteensä 36 henkilölle tai ryhmälle. Säätiön suurimmat 100 000 euron apurahat saavat PhD Jette Lengefeld ja LT, dosentti Panu Luukkonen Helsingin yliopistosta.

  • Verkkolaskuoperaattorimme vaihtui 1.1.2022
    Ohjelmistomuutoksen yhteydessä Instrumentariumin tiedesäätiön verkkolaskuosoite muuttui. Uusi verkkolaskuoperaattorimme on 1.1.2022 alkaen Ropo Capital Oy.